Viikonloput on aina tervetulleita! Lauantaiaamuna mieli halusi lähteä kaupunkiin, mutta keho tarvitsi lepoa. Jahkailin aikani, kunnes Ruth ratkaisi asian puolestani kertomalla, että hän on sunnuntaina suuntaamassa 95:n prosentin varmuudella vaeltamaan. Otin lauantain siis puhtaasti levon kannalta, luin aamun kirjaa ja hieman ennen puolta päivää lähdin käymään kylällä. Ruokaostosten ja teepannullisen jälkeen suuntasin takaisin Sennrütiin ja nautin vapaapäivästä ilman minkäänlaista kiirettä.
Sunnuntaiaamuna herättiin kukonlaulun aikaan, sillä olimme edellisiltana sopineet tapaavamme aulassa 7.15 Julian, Ruthin ja Hannahin kanssa. Puolisen tuntia myöhemmin olimme päässeet Appenzelleriin ja jättäneet auton Brülisaun parkkipaikalle. Aikainen lintu madon nappaa, sillä emme joutuneet odottamaan kauaa pääsyä kaapelihissiin ja Zahme Gochtin päälle. Päiväohjelmassa olisi 900 metriä laskua, 300 metriä nousua sekä kaksi järveä, Fählenseen tai Sämtisersee.
Näimme alkumatkasta vain kourallisen ihmisiä, sillä Hannahin valitseman reitin variantti ei ollut turhan suosittu. Päästimme heti alkumatkasta musiikkia soittavan nuorison ohitsemme, sillä meistä kenenkään mielestä kaiuttimet eivät kuulu maastoon vaan pilaavat pelkästään oikeanlaisen vaellus tunnelman. Maasto oli enimmäkseen helppokulkuista ja pääsimme uittamaan välillä varpaita purossa. Suurin osa vuorilla kesän laiduntavista lehmistä oli viety jo alemmas, joten jatkuvaa lehmänkellojen kilkatustakaan ei tarvinnut kuunnella. Ihailimme villikukkia, keräsimme yrttejä kuin vihernoidat konsanaan ja nautimme päivästä.
Saavutimme ensimmäisen järven hyvin ennen puolta päivää ja maisema Fählenseelle oli kuin suoraan maalauksesta. Valoa oli juuri sen verran, että vuorenrinteet heijastuivat veden pintaan eri vihreän, ruskean ja sinisen sävyissä. Pinta ei ollut täysin tyyni, sillä järvi oli täynnä hyppiviä pikkukaloja, jotka loivat akvarellimaisen heijastuksen. Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa seuraavalle järvelle laakson toista reunaa seuraten, sillä kenenkään ei tehnyt vielä mieli mennä uimaan. Vesi oli likaista, eikä kunnollista uimapaikkaa löytynyt. Aurinkokaan ei suostunut vielä lämmittämään uinnista kylmettyneitä kehoja, joten valinta oli helppo.
Fählenseen saavuttamisen jälkeen jäljellä oli lähinnä laskua. Jatkoimme maisemista nauttimista ja edelleen kanssavaeltajat olivat minimissään. Olimme nähneet Sämtiserseen jo aiemmin aloittaessamme nousua Fählenseelle, mutta vasta laskeutuessa näimme sen kunnolla. Muutkin ihmiset olivat heränneet ja lähteneet liikkeelle, sillä ympäri järveä oli jo erikokoisia seurueita. Löysimme hyvän uimapaikan, vaihdoimme uimapukuihin ja pulahdimme 20-asteiseen veteen. Kun olimme uineet tarpeeksemme pilvet väistyivät kuin tilauksesta ja pääsimme lämpeneville kallioille kuivattelemaan.
Vielä ennen paluuta autolle pysähdyimme järven toisella rannalla olevaan kahvilaan tankkaamaan kakkua ja kahvia viimeistä rutistusta varten. Otimme “kaverikuvan” ravintolan vieressä laiduntavien aasien kanssa ja lähdimme kohti viimeistä urheilusuoritusta, joka oli noin 600:n metrin lasku kärrytietä pitkin. Ja voi että millainen jalkatreeni se olikaan! Edellisviikon tai alkumatkan rinteet eivät olleet läheskään yhtä jyrkkiä tähän verrattuna. Koko ajan joutui jarruttelemaan, ettei lennä naamalleen ja lisähaastetta toi myös jalkojen alta jatkuvasti karkaileva soramaa. Sääliksi kävi taas Juliaa, joka oli päättänyt lähteä vaeltamaan sandaaleissa, sillä jopa kunnon vaelluskengillä varpaankynnet olivat koko ajan kenkien kärjissä kiinni.
Illalla mieli oli silti taas kiitollinen ja rauhallinen, lihaksissa tuntuva kipu oli tervettä kipua ja itse ainakin pidin tästä reissusta (ja reitti variantista) edellistä enemmän 🙂
