Neljäs päivä Sveitsissä alkaa olla jo takanapäin, joten on hyvä avata hieman ensimmäisten päivien kuulumisia. Tässä postauksessa kerron ensimmäisistä kolmesta päivästä, koska en ole sitä aiemmin ehtinyt (tai jaksanut) kirjoittaa.
Torstai
Torstaiaamuna (-yönä) herätyskello soi 3.45 ja oli aika pakata viimeiset tavarat käsimatkatavaroihin. Matka Rovaniemen lentokentälle menis suht mallikkaasti ja tavarat oli toimitettu ruumaan hyvissä ajoin ennen viimeistä check-in-aikaa. Porttien avaamista sai odotella kaikessa rauhassa. Jännitysnäytelmä alkoi vasta Helsingissä kun toinen meistä vapaaehtoisista seisoi piiitkässä turvatarkastusjonossa vielä boardingin avautuessa. Ehtiikö toinen portille vielä ennen kuin boarding suljetaan? Entä jos ei ehdi?
Onneksi ehti, sillä ruuman kuormaus oli vielä kesken varsinaisen porttien sulkuajankohdan jälkeen. Toinen vapaaehtoinen ei ollut ainoa, joka oli joutunut odottelemaan turvatarkastukseen kun kanssamatkustajat eivät halunneet päästää ohitseen matkustajia, joilla lennon oli tarkoitus lähteä aikalailla heti kohta. Loppu hyvin kaikki hyvin – tältä osin.
Laskeutuessamme Zürichin kentälle ja lentotilan sulkemisen jälkeen puhelimeen kilahtaa viesti Finnairilta: “Matkatavarasi kuormausta 31.8.2023 välille Rovaniemi-Zürich ei ole voitu valitettavasti vahvistaa.” Optimistina suuntasimme silti ensin laukkuhihnalle katsomaan oliko tekstiviesti aiheeton vai ei.
Ensimmäisten matkalaukkujen joukossa matkatavarahihnalla löytyi toinen ruumaan laitetuista matkalaukuistani. Ehdin jo ajatella että “JES! Löytyhän ne!” kunnes hihna jatkoi kulkuaan ja toista ruumaan mennyttä matkatavaraa ei vielä toisella eikä kolmannellakaan kierroksella alkanut näkymään. Ei muuta kun nenä kohti Lost & Found-tiskiä selvittämään kadonneiden matkatavaroiden kohtaloa. Itsehän olin siinä mielessä onnekas, että edes toinen matkalaukuistani oli löytynyt perille kun taas toisella vapaaehtoisella oli molemmat matkalaukut jääneet Helsinkiin.
Viivästymisraportit tehtyämme suuntasimme kohti saapuvien matkustajien aulaa ja löysimme meitä vastaanottamassa olleen Renén. Käsimatkatavaroiden ja yhden ruumassa olleen matkalaukun pakkaus autoon oli nopea homma ja lähdimme ajamaan kohti Gemeinschaft Herzfeld Sennrütia eli tätä ekoyhteisöä, jossa tulemme tulevan vuotemme viettämään.
Yhteisössä tapasimme Ruthin, joka tulee toimimaan saksan opettajanamme tulevina kuukausina, sekä useita sen asukkaita lounaan aikana. Teimme talokierroksen päärakennuksessa ja puutarhassa, minkä päätteeksi kävimme vielä uudestaan kellarikerroksessa hakemassa molemmille varavaatteita Sennrütin putiikista. Boutique on paikka, minne asukkaat saavat viedä käyttämättä jääneitä vaatteitaan joten sieltä löytyi monenlaista vaatetta ja kummallekin löytyi jotain ensihätään. Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme Ruthin kanssa ruokaostoksille kylän keskustaan. Iltaan ei sitten muuta enää mahtunutkaan kuin illallisen teko ja nukkumaan meno. Kumpikin meistä matkalaisista luovutti jo klo 21 aikaan ja painoimme päät tyynyihin.
Perjantai
Perjantai alkoi aamupalalla ja aamupiirillä. Lisään jossain vaiheessa ylävalikkoon vielä kuvaukset erilaisista ekoyhteisön aktiviteeteista, niin että jatkossa niitä ei tarvitse aina erikseen selittää. Sen verran jaan jo nyt, että jokaisella aamupiirillä on jonkinlainen teemansa ja ensimmäisen kerran teema oli haavoittuvuus. Kuinka osuva teema, kun paikalla on kaksi edellisiltana saapunutta vapaaehtoista, jotka molemmat tulevat olevaan ensimmäiset viikot haavoittuvaisimmillaan kaiken uuden edessä!
Aamupiirin jälkeen suuntasimme kohti Deigersheimin kylän keskustaa tekemään maahantuloilmoituksen paikallisella kaupungintalolla. Luulin olevani oikeutettu olemaan Sveitsissä ilman viisumia ja aikarajoituksia EU-kansalaisuuden perusteella, mutta olin väärässä. Sain siis kaupungintalolta matkaan viisumihakemuksen ja pyynnön toimittaa Activity Agreement, joka on tehty vapaaehtoistyötä varten sekä vakuutustodistus siitä, että olen maailmanlaajuisen SCI-järjestön vakuuttama Sveitsin vapaaehtoistyön ajan.
Kylässä käynnin jälkeen alkoikin olla jo lounasaika. Lounaan tekee yleensä joku paikallisista yhteisön jäsenistä ja niin ikään tiskit lounaan päätteeksi hoidetaan yhdessä. Autoimme tiskeissä ja lähdimme pienelle tauolle ennen kuin lähdimme tutustumaan Sennrütin yläpuolella sijaitsevaan metsikköön. Oli muuten nätit maisemat Deigersheimin ylitse! Suunnittelimme viikonlopun ohjelmaa ja kävimme läpi vapaaehtoistyöhön ja sen arkeen liittyviä asioita, jotka olivat jääneet aiemmin kertomatta.
Takaisin palattuamme soitimme uudestaan lentokentän Lost & Foundiin ja kysyimme päivitystä matkalaukuistamme. Aamuisten tietojen mukaan matkalaukkujen toimitus olisi joko tänään (eli perjantaina) tai huomenna lauantaina. Iltapäivällä ääni kellossa oli muuttunut ja toimitusaika matkatavaroille venynyt 2-3 päivään. Ruth alkoi selvittelemään, kuka pääsisi hakemaan matkalaukkumme lentokentältä. Koska sana viivästyneistä matkatavaroistamme oli kiirinyt nopeasti yhteisön sisällä ja meiltä oli kyselty matkalaukkujen kuulumisia since day one, ei ollut vaikeaa löytää avuliasta yhteisön jäsentä joka lupautui käymään kentällä noutamassa laukkumme.
Loppuilta kului jälleen päivällisen sekä iltateen merkeissä ja yhteisön jäseniin tutustuessa. Illan päätteeksi vähensimme ruokahävikkiä pilkkomalla yhteisön tarpeisiin paikallisen hedelmätarhurin luumusatoa, joka oli edellisviikon rankkasateiden takia vaurioitunut myyntikelvottomaksi ruokakauppojen standardien mukaan. Samalla kun asetuin yhteisön vanhimpien jäsenten keskelle auttamaan pilkkomisessa, mietin että onpa mulla hurja perjantai-ilta! Ei sillä, taas olin nukkumassa ennen puoli kymmentä ja nukuin toiset 10 tunnin yöunet Degersheimiin saapumisen jälkeen.
Lauantai
Saimme kadonneet matkatavarat vihdoin ja viimein toisella yrittämällä! Andreas oli päivällä etsinyt laukkujamme tunnin verran Zürichin kentällä huonolla menestyksellä ja iltapäivällä lähdimme hänen mukanaan yrittämään uudelleen. Meidät ohjattiin viivästyneiden matkalaukkujen keskelle ja HUH HUH millainen työmaa tuntui olevan edessä! Viivästyneitä laukkuna oli m_o_n_t_a, joten ei mikään ihme, ettei Andreas ollut hataroiden matkalaukkukuvausten avulla löytänyt etsimäänsä.
Paluumatkalla kuljimme maisemareittiä pitkin takaisin Degersheimiin eli toisin sanoen ajelimme ihanien, pienten sveitsiläisten kylien läpi ja kiemurtelimme vuoristoteillä. Pääsimme ihastelemaan vuorimaisemia ja aivan erilaista arkkitehtuuria, mitä Suomessa. Vajaan kahden ja puolen tunnin ajomatka ei meinaa tuntua missään, kun samalla saa istua takapenkillä ihastelemassa sympaattisia kyliä ja jylhiä vuoria!
Peräämme alettiin jo soitella kun olimme pysähtyneet matkalla joen varteen liottamaan jalkojamme. Pikkuteitä ajellessa ohitimme yhden holvikaarisen kivisillan ja kaksi ihanaa puusiltaa. Yhden arkkitehdin ja toisen kirvesmiehen lapsenlapsena kiinnostus kaikenlaiseen puurakentamiseen on vahvana sisällä ja totta kai puusillasta, jonka vieressä pysähdyttiin piti ottaa kuvat!
